keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Kummitoimintaa

Tänään ei ykkösten tvt-tunnilla tehtykään uutta kirjainvideota, vaan meillä oli kummitunti. Omat viidesluokkalaiseni aloittavat yleensä keskiviikkonsa ykkösten opettajan pitämällä uskonnontunnilla ja ekaluokkalaiset ovat minulla tvt-tunnilla. Tänään me yhdistimme voimamme.
 
Tunnin alku ei ollut varsinaista tvt:tä. Olin edellisenä päivänä miettinyt viitosten kanssa, mitä asioita sekä eka- että viidesluokkalainen voisivat kertoa itsestään. Listalle pääsi monta lempijuttua.
 
Tunnin alussa kummit ja kummioppilaat etsivät sopivan kolon itselleen meidän luokastamme ja viereisestä teknisen työn tilasta ja täyttivät lomakkeen, jonka olin oppilaiden ideoiden perusteella tehnyt. Minä kuvasin samalla oppilaspareja padilläni. Siirsin kuvat seuraavalla välitunnilla tietokoneelle ja tulostin. Viidesluokkalaiset liimasivat kuvat myöhemmin päivällä lomakkeiden yläreunaan jätettyyn tilaan ja liimasivat koko jutun vielä valitsemansa väriselle taustalle. Huomenna ykköset saavat ne seinälleen!
 
Ensimmäiset oppilaat olivat saaneet vastattua kysymyksiin jo parinkymmenen minuutin kuluttua ja tajusin, ettemme olleet juurikaan suunnitelleet varaohjelmaa. No, kehoitin viidesluokkalaisia valitsemaan itselleen ja kummilapsilleen (useimmilla on kaksi kummilasta), avaamaan sen ja menemään Oppi&Ilo -sivuille.

 
 
Ulkona paistoi aurinko, joten verhot oli vedetty ikkunoiden eteen. Onneksi ne ovat kivan väriset! Olen edelleen tyytyväinen valintaani.
 
Osa viidesluokkalaisista seisoi suosiolla, sillä ei tietokoneriviin millään mahdu kolmea tuolia jokaisen tietokoneen eteen. Oli hienoa nähdä, miten vastuuntuntoisesti ja asiallisesti isommat oppilaat ottivat tilanteen haltuunsa. Me kolme aikuista (ekan luokan ope, resurssiope ja minä) katsoimme melkein liikuttuneina, kuinka hienosti isojen ja pienten yhteistyö sujui. Ei jälkeäkään mistään esimurrosiästä!


Minulla oli työläppärini mukana, joten sen avulla saimme luokan konemäärän nostettua tilapäisesti juuri siihen kahteentoista, mikä oli tarve. Viidesluokkalaisiahan on juuri tusina.

 
Viides luokka on hyvin poikavaltainen, kun taas ensimmäisellä luokalla on paljon tyttöjä. Näin ollen monella pojalla onkin tyttöjä kummilapsina. Hienosti hoituu tämäkin!

Yksi poikatrio oli minun pöytäni ääressä. Heidän näyttönsä heijastui koko ajan valkokankaalle. Olin ohjeistanut viidesluokkalaiset lähinnä katsomaan ja neuvomaan. Se ei tuntunut haittaavan heitä.


keskiviikko 10. syyskuuta 2014

S-kirjain ja satumetsä

Tänään oli taas kiva aloittaa päivä, kun ekaluokkalaiset pyrähtivät luokkaani. S-kirjaintiimi lähti iPad kainalossaan kuvaamaan. Muut istuivat pulpettien ääreen kuulemaan tunnin ohjelman.
 
 
Tänään ykköset piirsivät Paint-ohjelmalla pareittain kuvan satumetsästä. Näytin, miten ohjelma löytyy (olin siinä ennen tunnin alkua käynyt kiinnittämässä ohjelman jokaisen koneen käynnistä-valikkoon, eli se näkyi, kun klikkasi sitä vasemmassa alareunassa olevaa käynnistä-palloa.
 
Selitin, että työ tehdään pareittain. Tänään tämä parityöskentelyn harjoittelu oli vähintään yhtä tärkeässä roolissa kuin Paint-ohjelmaan tutustuminen. Kehoitin miettimään ensin, millainen satumetsä tehdään. Sen jälkeen piti piirtää aina vuorotellen ja jutella samalla, mitä toinen seuraavaksi tekee.  
 
Iloinen puheensorina vallitsikin luokassa. Joillekin luokkakaverin kanssa työskentely oli haastavampaa kuin jollekin toiselle, mutta niinhän sitä muitakin taitoja harjoitellaan, ennenkuin ne osataan!

 
Poikien metsissä oli ainakin alkuinnotuksen aikana paljon hämähäkinseittejä ja muuta sellaista, mutta hyvin he osasivat käyttää "peruutusnuolta" ja poistaa överimmät tuotokset. Hienoja satumetsiä syntyi jokaisella tietokoneella!

 
Jossain vaiheessa s-kirjaintiimi tuli takaisin luokkaan ja alkoi editoida tämän päivän elokuvaa.
 
Tällainen työtapa ei onnistuisi ilman kahta aikuista luokassa. Tänä vuonna meillä on resurssiopettajan tunteja riittävästi tähän, ensi lukuvuodesta en vielä tiedä. Ja täytyy muutenkin miettiä, onko mielekästä yrittää tehdä samalla idealla videoita ensi syksynäkin. Totta kai silloin täällä ovat ihan uudet ekaluokkalaiset...
 
Ehkä yksi tapa voisi olla se, että ekaluokkalaiset kuvaisivat juttujaan välituntisin vaikkapa koulukummiensa kanssa. Editointi voisi sitten onnistua luokassa. Lapset ovat todella taitavia.

 
Kävin taas näyttämässä, miten iMovie ohjelma toimii. Lapset oppivat välittömästi. 

 
Satumetsät edistyivät tietokoneilla. Olin tunnin alussa näyttänyt ihan lyhyesti, miten ohjelmassa piirretään, miten voi vaihtaa väriä ja täyttää isompia alueita sangolla. Kaiken muut ekaluokkalaiset oppivat tutkimalla ja kokeilemalla.

 
Oppituntia oli ehkä vartti jäljellä, kun ensimmäiset parit ilmoittivat satumetsän olevan valmis. Avasin heille sitten siihen MollaABC:n ja kehoitin harjoittelemaan ensin tämän viikon kirjainta S. Sen jälkeen sai vapaasti tehdä mitä vain kirjaimia. 

 
Jotkut jatkoivat satumetsän muokkaamista aivan välitunnin alkuun saakka. On hyvä, että opettajalla on "takataskussa" aina jotain, mitä nopeimmat voivat tehdä loppuajan. Tällä hetkellä MollaABC toimii siinä roolissa.



Kyyditysten vuoksi (Linja-autoyhtiö lopetti vuoroja yllättäen sen jälkeen, kun lukujärjestykset oli jo tehty.) kouluun tunnin liian aikaisin tuleva oma neljäsluokkalaiseni toimi taas omasta halustaan mahtavana apuopettajana tunnilla.


Tässä on sitten tämä tänään tehty s-video. Minäkin olen nyt videolla. Sekä nimeni Sari että nenälläni nököttävät uudet silmälasit kun alkavat sopivasti tämän päivän kirjaimella.


keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Saarella-peli ja uusi kirjainvideo!


Jälleen todella mainio keskiviikon aloitus ekaluokkalaisten tvt-tunnin myötä. Meillä on mahtavia ykkösiä!
 
Tämän viikon "kirjainoppilaat" Kiira ja Tuure lähtivät resurssiopettajamme Leenan kanssa kuvaamaan u-kirjaimella alkavia asioita. Me opettajat olimme tuoneet kotoamme mm. uimavarusteita ja löysin meiltä hienon uistimenkin. Myös lapset ideoivat itse hienosti.
 
 
Muiden kanssa aloimme pelata Saarella-peliä. Pelin luojat olivat viime lukuvuonna käsittääkseni alunperin arvelleet, että peli soveltuu suunnilleen kolmos-nelosista ylöspäin. Tämä oppitunti todisti jälleen tämän luulon vääräksi. Ykköset olivat todella taitavia!


 
Minä loin pelin. Olin jo etukäteen käynyt laittamassa jokaisen koneen näytölle Saarella-pelin pikakuvakkeen, jota klikkaamalla lapset saivat sen auki. Ennen koneille siirtymistä olin näyttänyt valkokankaalla mitä alussa pitää tehdä ja Suomen lipun valinta kielen mukaan sujui lennossa. Pelin numeroksi sattui joku sataluku, joten sen kanssa oltiin kieli keskellä suuta. Toinen toisiaan neuvoen kaikki ekaluokkalaiset saivat kuitenkin liityttyä peliin ja minä käynnistin sen.
 
Tässä vaiheessa kuvaajat saapuivat jo takaisin luokkaan. He katsoivat vähän kaihoisasti muiden pelaamista, mutta rauhoittuivat, kun kerroin meidän kyllä palaavan Saarelle myöhemminkin.
 
U-videon editointi alkoi. Nämä ykköset osasivat kirjoittaa hienosti sanat kuvien päälle. He myös, jälleen, oppivat ihan saman tien, miten editointi käytännössä sujuu. 

 
Saarella-pelissä kuukaudet etenivät. Ekaluokkalaiset, jotka siis pelasivat ensimmäistä kertaa ikinä, oppivat nopeasti oikeat toimenpiteet. He tarkkailivat ruoan määrää, hoksasivat, että puuta tai kiveä tarvitaan enemmän, kävivät koulussa jne. Minä pelasin oman pöytäni koneella omaa peliäni, jonka kuitenkin pyynnöstäni otti haltuunsa kyyditysten vuoksi luokassa ollut oma nelosluokkalaiseni. Hän toimi hienosti apulaisenani.

 
Osa pelasi yksin, osa pareittain. Koneita on 11, joista yksi oli siis tällä kertaa minun käytössäni. Monilla tvt-tunneilla silläkin koneella on joku oppilaista. Pareittain työskentely on monesti erittäin hyvä työtapa, enkä sen vuoksi osaa kauheasti harmitella, ettei laitteita ole enempää. 


Editointi eteni. Opettaja sai katsella ylpeänä, kun lapset kirjoittivat itsenäisesti.
 


Kun Saarella-peli päättyi kestettyään sen normaalin puolisen tuntia, kehoitin ykkösiä klikkaamaan näytöllä MollaABC-pelin kuvaketta ja harjoittelemaan lopputunnin ajan haluamiaan kirjaimia. Useimmat aloittivat tämän viikon kirjaimesta u.

 
Saamme kevääksi käyttöömme naapurikoulun kanssa yhteiset iPad minit, 12 kappaletta. Niillä tämänkin sovelluksen käyttäminen olisi mukavampaa. Mutta onnistuu se kirjainmuodon etsiminen myös hiirellä. 


Yhdessä työskentelevät ekaluokkalaiset auttoivat toisiaan esimerkillisesti.

 
 Ja tässä on nyt tämän viikon kirjainvideo:

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Molla ABC, kirjainvideo ja muuta mukavaa!


On meillä mahtavia ekaluokkalaisia! Aina tulee hyvä mieli heitä opettaessani! Mukava aloittaa keskiviikot heidän kanssaan! 
 

Tänään kaikki aloittivat pulpettien ääressä ja näytin valkokankaalla, mitä Molla ABC -sivulla tehdään. Sitten siirryttiin opettajan määrämien parien kanssa tietokoneiden ääreen. Olin jo avannut koneet valmiiksi. Osalla koneista piti ladata jokin Molla ABC:hen liittyvä juttu, mutta se onnistui nopeasti ilman mitään ylläpitäjän oikeuksia. Näin varmistin, että sovelluksen käyttö onnistui kaikilla koneilla.

 
Jokaisen piti tehdä ensin kaksi A-kirjainta, sekä isoa että pientä kirjainta. Sitten pari teki saman. Sen jälkeen piti valita tämän viikon uusi kirjain i. Tämän tehtyään pari sai valita vielä ihan minkä kirjaimen he halusivat ja harjoitella sitä niin kauan, että viimeisetkin olivat valmiina.


Muiden harjoitellessa kirjaimia, tämän viikon "kirjainoppilaat" kävivät resurssiopettajan kanssa kuvaamassa iPadilla i-kirjaimella alkavia asioita koulun alueella. Aina kaksi oppilasta ekalta luokalta tekee keskiviikon tvt-tunnin aikana noin minuutin kestävän videon aina siitä kirjaimesta, joka on käsitelty äidinkielen tunneilla. Heidän oma opettajansa valitsee mahtavan resurssiopettajamme kanssa oppilasparit.

Tuntia oli vielä yli 20 minuuttia jäljellä, kun he palasivat luokkaan. Meillä ei koululla ole yhtään iPadia eikä mitään muutakaan tablettilaitetta. Tämä on minulle tvt-koordinaattorihommien vuoksi annettu iPad, jota annan, tietenkin, käyttää tässä. Mukana oleva aikuinen huolehtii siitä, ettei se hajoa. Ja esinehän se vain on, jos jotain sattuu! Uusia saa kaupasta!

 
Kävin vielä näyttämässä, miten kuvat lisättiinkään iMovie-ohjelmaan. Sen jälkeen tämä kirjaintiimi pärjäsi itsekseen ja minä keskityin neuvomaan muita oppilaita.

 
Lapset kirjoittivat useimmat sanat jo itse! Ja oppivat oikeat näppäimet saman tien. Opettaja sai apua oppilailta, kun unohti, mitä piti painaa seuraavaksi.

 
Tällä välin muu luokka oli saanut kirjaimet valmiiksi. Olin jo kertonut, että koulun sivujen linkkikuva näytöllä on vihreä puu. Näin lukutaidottomatkin löysivät sen. Linkin takaa pääsi oman luokan Peda.net -sivulla, jossa on koulutunnilla sallittuja linkkejä. 

 
Kirjainelokuvan editointi tapahtui samassa tilassa muiden juttujen kanssa. 

 
Tarkkaa ja taitavaa kirjoittamista. Hienoa työtä!

 
No, nyt teitä varmaankin kiinnostaa, minkälainen videosta tuli, eikö niin?
 
Tässä se on:
 




Ja täytyyhän tähän laittaa näytille myös viime viikolla tehty a-video:



Ensi viikolla on vuorossa kirjain u!

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Uusia ekaluokkalaisia!

Uuden ensimmäisen luokan ensimmäinen tvt-tunti oli tiistaina. Ihania vekaroita! Noin puolet parinkymmenen oppilaan luokasta oli meillä eskarissa jo viime lukuvuonna, toinen puolisko tuli muuta kautta kouluun. Viime vuoden eskarien nimet muistin suunnilleen, uusien nimistä ei vielä mitään tietoa!
 
 
Mutta ei hätää, meillä on tänä lukuvuonna mahtava tilanne sikäli, että 1-3 -luokkien mukana on aina heidän oma opettajansa tvt-tunnilla. Tai ykkösillä itseasiassa resurssiopettajamme. Joka tapauksessa meitä on aina kaksi opettajaa auttamassa lapsia ja työkaverini saavat kokemusta näiden asioiden opettamisesta.


Olin käynnistänyt koneet valmiiksi ja kirjauduinkin niille. Avasin myös Oppi&Ilo -sivuston valmiiksi. Kun lapset tulivat luokkaan, istutin heidät ensin pulpettien ääreen ja puhuimme vähän säännöistä. Koneiden ääressä ei saa keikkua, vuoroista ei saa riidellä jne. Sen jälkeen me opettajat määräsimme parit ja lapset siirtyivät koneiden ääreen.

Neuvoin, miten astiahyllyä klikkaamalla pääsee pelien luo. Siellä voivat lukutaidottomatkin katsoa ikäsuositusnumerosta, onko peli heille sopiva. Hyvin ykköset hoksasivat tämän.


 Muistelen, miten vielä muutama vuosi sitten ekaluokkalaisten kanssa aloitettiin tutustumalla tietokoneen eri osiin. "Tämä on hiiri ja tämä on näyttö". Nyt se tuntuu tarpeettomalta, niin osaavia nämä koulunsa vasta aloittaneet ovat. Ja kun menee ajassa takaparin kymmenkunta vuotta, ei 7-vuotiaille oikein tuntunut olevan mitään tarvetta opettaa tietokoneista mitään. Laitekanta oli paljon pienempi ja koneet varattiin lähinnä isommille oppilaille.

Nyt on onneksi toisin!


Koska ensimmäinen luokka on niin suuri, kaksi oppilasta oli myös minun pöydälläni olevalla koneella, joka on samassa oppilasverkossa kuin muutkin. Heidän pelinsä näkyi valkokankaalla, mutta eivät tytöt sitä ujostelleet yhtään.

 
Ensi viikolla kirjoitetaan omat nimet Wordiin! Myös jo eskarissa käytössä ollut Ekapeli palautetaan mieleen. Ykkösten omassa luokassa on kaksi tietokonetta, joten myös siellä he pääsevät vuorotellen tekemään harjoituksia.
 
Jos meillä olisi padeja, olisi helpompaa lähteä luokan ulkopuolelle. Nyt täytyy miettiä kuvausväline. Haluaisin kovasti tehdä ykkösten kanssa saman tyyppisiä videoita, kuin lahtelaisessa Renkomäen koulussa on tehty. Tässä esimerkkinä P-kirjaimesta tehty video.


sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Koodaustunti

Ensinnäkin, täytyy antaa kiitos sinne, minne se kuuluu! Sain idean ykkösten tuntiin Piituskin TVT-pähkäilyt -blogista. Me kaksi blogin pitäjää löysimme toisemme pääsiäispyhien aikaan ja mainostimme toistemme blogeja. On todella hienoa saada ideoita ja käytännön kokemuksia toiselta luokanopettajalta. Toivon todella, että te näiden minun blogieni lukijat koette samoin!
 
Piituski kirjoitti, että hänen oma 7-vuotias poikansa oli kokeillut Koodaustunti-sivustoa. Ajattelin sen vuoksi, että kyllä meidän koulumme ykkösetkin selviävät siellä!
 
Käytin välitunnin sivuston kokeilemiseen ja ennätin laittaa linkin ykkösten Peda.net -sivulle. Sitten oppilaat jo valuivatkin luokkaan.
 
Lapset tulivat ensin pulpettien ääreen, jolloin he malttoivat keskittyä kuuntelemaan ohjeita paremmin. Näytin, mistä linkki löytyy ja esittelin sen jälkeen, mitä sivulla pitää tehdä.
 
Kyse on siis sivustossa, jonka kautta pääsee osallistumaan erilaisiin koodaustunteihin, mutta jolla voi myös heti aloittaa koodaamisen pelillisessä muodossa. Ja vaikka se kuulostaa äkkiseltään hurjalta touhulta ekaluokkalaisille, on homma kuitenkin yksinkertaista:

 
Tehtäviä on 20. Kussakin täytyy keksiä, miten jokin hahmo saadaan siirtymään eteenpäin kohti maalia. Ensimmäisessä pelissä täytyy tajuta, että Angry Birds -lintu "siirtyy eteenpäin" kaksi kertaa. Kyseiset käskyt vedetään oikealle puolelle.

 

Yksi oppilaista oli taas opettajanpöydän koneella ja hänen koodaamisensa näkyi valkokankaalla.


 
Tehtävien edetessä vaikeustaso kasvoi. Osa ekaluokkalaisista pärjäsi hienosti itsekseen, osa tarvitsi aikuisen tukea. Oppilaat myös neuvoivat toisiaan ja siirtyivät kehoituksestani työskentelemään pareittain. Koodit myös monipuolistuivat. Sai valita esimerkiksi, että jokin komentosarja toistuu viisi kertaa. Tai jotain tehdään, kunnes vaikkapa kukka löytyy.


Vaikka en siitä nyt puhunutkaan oppilaille, saa sivustolla valitut käskyt näkymään myös koodina:

 
Ykköset yllättivät minut täysin. Moni ennätti tasolle 14 tai 15. Siellä tosin koodaus oli jo haastavaa ekaluokkaiselle. Harjoittelun myötä se kyllä onnistuisi varmasti jokaiselta. Erittäin hyvä tunti!

 
Minulla opettajana on tunne, etten ennättänyt tutustua läheskään tarpeeksi tähän sivustoon! Mitähän kaikkea sieltä vielä avautuukaan, kunhan katson tarkemmin!

tiistai 28. tammikuuta 2014

Sarjakuvia

Nyt tammikuussa ykköset ovat tehneet sarjakuvia. Sama homma on käynnissä myös koulumme kakkosilla ja kolmosilla. Sarjakuvien tekemiseen on monenlaisia sovelluksia, mutta minä päätin yrittää käyttää aivan perustyökaluja. Näin se tapahtuu:

1. Tein Wordillä sarjakuvan suunnittelupohjan, jossa on kuusi tyhjää ruutua.
2. Oppilaat muodostivat parit ja saivat suunnittelupohjan eteensä.
3. Oppilaat miettivät hetken ja alkoivat piirtää ihan tikku-ukko -periaatteella sarjakuvansa ruutuja.



4. Tähän astinen oli vienyt aikaa noin 30 minuuttia. Kun suunnitelma oli valmis, tai ainakin 2-3 ensimmäistä ruutua, siirtyi työpari tietokoneelle.
5. Oppilaat avasivat Paint-ohjelman. Yksi sillä piirretty kuva vastaa aina yhtä sarjakuvan ruutua, eli jokaisella työparilla oli 6 kuvaa piirrettävänä.



6. Kuvat tallennettiin verkkoasemalle luokan kansioon tyyliin matti ja maija 1, matti ja maija 2 jne.
7. Kuvia piirrettiin Paintillä 2-3 oppituntia.
8. Valmiit kuvat siirrettiin opettajan kanssa Word-dokumenttiin. Kuva pienennettiin sopivaksi. Kuvaa käsiteltiin sen verran, että siihen lisättiin mustat reunat.
9. Wordissä kuvaan lisättiin puhekuplia, joihin oppilaat kirjoittivat tai sanelivat tekstit.
10. Sarjakuvan yläreunaan kirjoitettiin sarjakuvan nimi ja alareunaan sen tekijät.
11. Jokaiselle oppilaalle tulostettiin luokassa mustavalkotulostimella kotiin vietävä kopio. Kaikki sarjakuvat tulostettiin värillisinä luokan seinälle.
12. Ajatus on tulostaa vielä jokaiselle sarjakuvakirja, jossa on luokan kaikki tuotokset koottuna yhteen.